Hei! Olen Dani Niskanen, ja tämä on lyhyt kuvaus siitä, miten olen päätynyt nykyiseen tehtävääni puolustusministeri Antti Häkkäsen erityisavustajana.

Vaikuttaminen on minulle intohimo. Harrastus, josta tuli työ.

Synnyin Keski-Suomen Laukaassa, jossa kävin kouluni lukion loppuun asti. Lukioaikana vietin vaihto-oppilasvuoden Yhdysvaltojen Mississippissä, jonka aikana syntyi kipinä politiikkaan ja yhteiskunnallista vaikuttamiseen.

Kokoomukseen liityin pitkän pohdinnan jälkeen vakuututtuani siitä, että vain oikeistolaisella talouspolitiikalla suomalainen hyvinvointivaltio voidaan pelastaa. Syksyllä 2015 muutin Helsinkiin aloitettuani opinnot Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

Vaikuttaminen on minulle intohimo. Harrastus, josta tuli työ.

Ensin politiikka oli minulle harrastus.

Päätin asettua ehdolle kevään 2017 kuntavaaleissa Helsingissä. Haaste läpipääsystä oli suuri – olinhan asunut uudessa kotikaupungissani vasta noin puolentoista vuoden ajan. Lähtökohtia kompensoitiin kovalla kampanjatyöllä, ja tulin lopulta 634 äänellä valituksi 23-vuotiaana Helsingin nuorimmaksi kaupunginvaltuutetuksi.

Työ valtuustossa osoittautui mielenkiintoiseksi ja motivoivaksi. Pian sain myös ensimmäiset konkreettiset vaikuttamiskokemukseni. Aloitteestani Helsinki siirtyi malliin, jolla ehkäistään uusien homekoulujen syntymistä – asia, josta olen edelleen ylpeä.

Sitten politiikasta alkoi tulla pikkuhiljaa myös työ.

Alkuvuodesta 2018 tulin valituksi kansanedustaja Sofia Vikmanin avustajaksi. Sain ensikosketukseni eduskuntaan ja valtakunnantason päätöksentekoon. Opin paljon ja heräsin aikaisin – opintojen oikeustieteellisessä oli kokopäivätyöstä huolimatta myös edistyttävä.

Vastuuni kasvoivat loppuvuodesta 2019, jolloin aloitin työt kokoomuksen eduskuntaryhmän lakimiehenä. Työ yhdisti erinomaisesti sekä lakiin että politiikkaan karttuneen osaamiseni. Työssäni tuin kansanedustajia hallinto-, laki-, perustus- ja tarkastusvaliokuntien työssä sekä laadin erilaisia lakialoitteita ja oikeudellisia selvityksiä.

Oikeustieteen maisteriksi valmistuin tammikuussa 2020. Gradussani tutkin perustuslakivaliokunnan perusoikeuksia koskevaa tulkintakäytäntöä.

Vuoden 2021 vaaleissa asetuin uudestaan ehdolle Helsingin kaupunginvaltuustoon. Tällä kertaa 1012 helsinkiläistä äänesti minut jatkokaudelle. Kasvanut luottamus johti joukkoon luottamustehtäviä: tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajuus, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenyys, verotuksen oikaistulautakunnan jäsenyys, Uudenmaan liiton valtuuston jäsenyys sekä Kuntaliiton valtuuskunnan varajäsenyys.

Koitti kevät 2023 ja valtakunnan hallitusneuvottelut. Uusi innostava tehtävä odotti, kun hallitustunnustelija Petteri Orpo kutsui minut sihteeriksi Turvallinen ja kriisinkestävä oikeusvaltio -reformipöytään. Kyseessä oli yksi neuvottelujen ”pääpöydistä”, jossa laadimme hallitusohjelmaan sisäministeriön ja oikeusministeriön hallinnonaloja – muun muassa maahanmuuttoa ja oikeusjärjestelmän kehittämistä koskevat osuudet.

Valkoisen savun noustua Säätytalolta vasta valittu puolustusministeri Antti Häkkänen kutsui minut erityisavustajakseen. Tartuin innolla unelmatyöhöni valtioneuvoston palveluksessa yhdelle pitkäaikaisista suosikkipoliitikoistani.

Vastuullani puolustusministeriössä ovat muun muassa Nato-asiat, hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan asiat, kahden- ja monenvälinen puolustusyhteistyö sekä lainsäädäntöhankkeet. Lisäksi seuraan sisäministeriön ja oikeusministeriön hallinnonalojen asioita kokoomuksen ministeriryhmälle.

Kuntavaaleissa 2025 en asettunut enää ehdolle. Paloni vaikuttamiseen ei ole vähentynyt, mutta ajatus roolistani siinä on kirkastunut. Olen parhaassa käytössä vaikuttaessani ennemminkin politiikan taustatehtävissä kuin itse poliitikkona. Tänä päivänä keskitynkin täysillä työhöni erityisavustajana.

Tartuin innolla unelmatyöhöni valtioneuvoston palveluksessa yhdelle pitkäaikaisista suosikkipoliitikoistani.

Näin harrastuksesta tuli työ, ja minusta politiikan ammattilainen.

Tässä lyhyesti oma tähänastinen tarinani. Seuraavaksi haluaisinkin kuulla sinun tarinasi. Olethan rohkeasti yhteydessä!

Kunnioittaen
Dani Niskanen

Kuvat: Adi Dobrin, Emma Virkkunen

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.