Punavihreän hallituksen talouspolitiikka on uhkapeliä

Viime aikoina maailmantalouden horisonttiin on ilmaantunut synkkiä pilviä. Suomen ykkösvientimaa Saksan talous supistuu. USA:n ja Kiinan kauppasota voimistuu. Kova Brexit on yhä todennäköisempi. Sijoittajat lyövät vetoa talouslaman puolesta. Samaan aikaan …

Valtuustoaloite: Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuuden takaaminen

Kaupunginvaltuutetun elämässä on tiettyjä virstanpylväitä, joiden saavuttaminen tuntuu jännittävältä. Yksi niistä on ensimmäisen valtuustoaloitteen jättäminen. Tein sen tänään – ja tärkeästä asiasta. Kiitos kaikille 20 valtuutetulle, jotka allekirjoittivat aloitteen Helsingin kaupunginvaltuustossa: Laura …

Isänpäivää on syytä juhlia jatkossakin

Isänpäivää juhlitaan taas ensi viikolla. Eilen ja tänään on kuitenkin keskusteltu siitä, pitäisikö jatkossa isänpäivän sijaan alkaa juhlia läheisenpäivää. Läheisenpäivään siirtymistä perustellaan muun muassa sillä, että isänpäivän vietto voi olla …

634 kertaa kiitos!

Pääsiäinen on minulle merkityksellinen juhla. Tänä vuonna sen alusaikaan toi vielä oman lisämausteensa kuntavaalikampanjani kohtalon selviäminen. Kampanjan, johon olin riskeistä huolimatta satsannut paljon aikaa, rahaa ja työtunteja. Valtuustoon pääseminen alle …

guggenheim

Guggenheim-rahoilla korjaisi monta homekoulua

Guggenheimista päätetään taas ensi viikolla Helsingissä. On selvää, että Helsinki tarvitsee kulttuuritarjontaansa uusia vetovoimatekijöitä, eikä siksi tätäkään esitystä tule tutkimatta tyrmätä. Ehdotukseen perehdyttyäni joudun kuitenkin toteamaan, ettei se varsinaisesti vakuuta. …

stadi

Visio: Turvallinen ja tehokas Helsinki

Helsinki on hieno kaupunki, josta on helppo olla ylpeä. Kuitenkin on myös selvää, että Helsingillä olisi potentiaalia olla vielä paljon nykyistäkin parempi paikka meille kaikille. Haluan nähdä päivän, jolloin Helsinki …

Miksi valitsin kokoomuksen?

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni liittynyt poliittiseen puolueeseen. Pohdin eri vaihtoehtoja pitkään, oikeastaan aina siitä asti, kun lähdin sitoutumattomana mukaan kuntapolitiikkaan syksyllä 2012. Lopulta yksi puolue nousi ylitse muiden: Kansallinen Kokoomus. …